sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ibiza

Ibiza. En oikein osaa päättää, millä mielin tätä postausta kirjoittelen, Ibiza nimittäin aiheuttaa minussa varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Ehkä tämä onkin nyt vähän enemmän sellainen "vinkkejä Ibizalle"-postaus.

Vietettiin siis neljä yötä Ibizalla parin muun tytön kanssa. Yövyttiin Sant Antonissa Ibizan pohjoispuolella Tramuntana Apartmentseissa, ja oli kyllä hyvä paikka asua. Tosi lähellä kaikkea, mutta silti kohtuu rauhallinen. Huoneistossa oli myös keittiö, eikä tarvinnut joka päivä syödä ulkona ainakaan kahdesti. Maksettiin noin 12e/yö/hlö. Se huono puoli, että paikallisbussi lentokentältä Sant Antoniin alkaa liikennöidä vasta kesäkuun alusta, joten mennessä jouduttiin menemään taksilla hotellille. Takas päin päästiin Claudian kanssa bussilla Eivissan kautta, koska meidän lento oli päiväsaikaan, mutta Katja joutui maksamaan yksin taksin (35e). Ei ollut edes mitään shuttlehommia tarjolla.

Ibiza. Pääkaupunki Ibiza Town (katalaaniksi Eivissa), me majoituttiin San Antoniossa (Sant Antoni)


Ibizalla oli kausi vasta aluillaan ja isoimpien klubien avaijaisia vietetään ensi viikolla, mutta tällekin viikolle oli avajaisbileitä tarjolla. Olisihan se ollut mukava vaikka joka päivä käydä jossain isoissa bileissä, mutta valitettavasti pääsylippujen hinnat olivat aika korkeita: halvimmalla pääsi Pachaan, joka sijaitsee Eivissassa, 40 euroa. Kalleimpia bongaamiani klubeja olivat Eden ja Ushuaïa, 80 euroa. Eikä ainakaan missään mainostettu, että noihin lippujen hintoihin sisältyisi ainuttakaan drinkkiä.. Näiden klubien lisäksi tarjolla oli paljon pienempiä baareja, joihin pääsi ilmaiseksi ja sisäänheittäjillä oli tarjouksia riesaksi asti. Itse tykästyin Soul Cityyn, jossa soitettiin lähinnä r'n'b -tyyppistä musiikkia sekä The Mermaid Bariin, joka oli pieni ja rauhallinen tanskalaishenkinen baari, josta sai litran drinkkikannun 7,5 eurolla. Useimmiten noissa pienissä yökerhoissa oli tarjous, että kaksi drinkkiä yhen hinnalla ja yhden tai kaksi shottia (sour applea tms) päälle, tämä noin 7 euroa.

Sant Antoni


Me vuokrattiin yhdeksi päiväksi auto, jotta päästiin näkemään saarta vähän laajemmalti. Jälleen kerran saatiin allemme jo tutuksi käynyt Fiat Panda 32 euron päivähintaan. Claudia olisi halunnut ajaa, mutta vuokraamolla oli ikäraja 23 ja se on vasta 22, joten minä sitten ajoin. Lisäksi, meille ei myyty täysvakuutusta koska oltiin niin nuoria. Ihmetouhua, kai ne säästää rahaa siinä, kun nuoret todennäköisesti kolaroi herkemmin. Vähän kuumotti ajella kapeita ja mäkisiä teitä siellä tietäen, että joutuu ite maksamaan kaiken jos vähän johonkin kolahtaa! Ibizan saari osoittautua todella pieneksi, pisin läpimitta on 40km ja kaikkialle ajaa käytännössä alle puoleen tuntiin. 

Käytiin lännessä Santa Eularia des Riussa, joka osoittautui rauhallisemmaksi, ehkä vanhemmalle väelle suunnatuksi lomakyläksi. Santa Eulariasta oltaisiin haluttu pysähdellä pienille rannoille matkalla Port de Sant Miquelissa sijaitsevalle luolalle, mutta aika meni sen verran tiukille, että se jäi tekemättä. Noiden kaupunkien hiekkarannat kun ei kovinkaan kauniita ole, mutta joka paikassa oli kyllä kuvia mitä ihanemmista hiekkarannoista, eli jostain niitä nättejä rantoja pitäisi löytyä. Itse asiassa Sant Antonin bussiasemalla oli kätevästi kuvia eri rannoista ja tieto, millä bussilla pääsee mihinkin. Jos olisi ollut enemmän aikaa, oltaisiin otettu bussi jonnekin niistä. Lisäksi Ibizalta pääsee lähisaari Formenteralle, sinnekin harkitsisin visiittiä, jos olisin Ibizalle menossa uudelleen.

Port de Sant Miquel

Cova de Can Marca, luola Port de Sant Miquelissa
Tuo luola oli sellainen, joka meillä oli pääajatuksena käydä tsekkaamassa autoreissulla, mutta siinä meni kyllä 10 euroa aivan hukkaan. Luolasta oli tehty niin keinotekoinen! Siellä oli musiikkia, vesi oli lisätty jälkeen päin koska luola oli jo itsessään kuiva ja lopussa oli joku hemmetin vesiputous johon osoitti erivärisiä valoja ja mahtipontinen musiikki soi taustalla.. Näiden jälkeen tuli vielä jotain vesialtaita, joihin oli laitettu valoa heijastavaa ainetta. En ymmärrä miksi. Luolalla kun itsessään oli mielenkiintoinen historia: se on reilusti merenpinnan yläpuolella ja salakuljettajat ovat käyttäneet sitä aikoinaan varastona, mistä oli muutamia seinämiin piirrettyjä merkkejä jäänyt jäljelle. Alla vähän videopätkää.


Viimeisenä iltana meillä oli liput Beach Club Bora Boran avajaisbileisiin, ja kaikessa häslingissä järjestäjät antoivat meille liput myös International Music Summitiin, joka oli DJ-festivaali Eivissassa saman iltana. Mikäs siinä, kelpasi. Me maksettiin 49 euroa ja oikea hinta rantabileille ja festarille ois ollut 75 euroa. Kaiken kaikkiaan jäi kyllä sellainen fiilis varsinkin rantabileiden osalta että maksettiin aivan tyhjästä, koska paikalle ois päässyt paikallisbussilla ja rannalla sai olla omat juomat jos ei mennyt sisätiloihin. Meidän 49 euroon sisältyi 2 tunnin avoin baari, jossa oli aika huono juomavalikoima ja bussikyyti sinne mutta ei takaisin. Joten ne festariliput pelasti kaiken :D

Bora Bora Beach Club

Eivissa (Ibiza Town) yöllä festivaalialueelta kuvattuna
Alla vielä muutamia kuvia reissunpäältä.

Eivissa

Eivissa

Cafe del Mar Sant Antonissa, auringonlaskua ootellessa

Itse auringonlasku

Frozen yogurtia ekaa kertaa sitten New Yorkin, AH <3
Ibizasta voisi ehkä sanoa, että jos tykkäät briteistä, rantalomaturistirysistä, pelkästä auringonotosta ja bilettämisestä, niin Ibiza on sinun paikka. Itse olen alkanut profiloitumaan selkeästi enemmän reppureissaajaksi, joten tässä ehkä syy miksei tämä maailmankuulu bilemesta iskenyt aivan täysillä. Monet sisäänheittäjistä kertoivat, kuinka he olivat rakastuneet saareen saman tien ja tulleet aina vaan takaisin, joten kyllä siinä joillekin täytyy olla sitä jotain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti