Ohi on! Mitä jäi käteen?

Sinne meni sekin puoli vuotta. Tätä kirjoittaessani olen viettänyt ja viikon Suomessa, välillä Muhoksella ja välillä Oulussa. Paluumatka meni varsin sujuvasti, paitsi Frankfurt-Hki -lento oli ratkaisevat 20 minuuttia myöhässä, enkä siis ehtinyt päivän viimeiseen Pendolinoon. Edessä olikin sitten piinaavat yhdeksän ja puoli tuntia yöjunassa... Onneksi saatoin jäädä aamulla Emmin kämpille nukkumaan, se kun on siinä kätevästi aseman lähellä.

Suomi on maistunut oikein mukavalta, on ollut ihana nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa. Ja mikä parasta, ainakin ensimmäisen viikon säät ovat olleet varsin lämpimät!

Viimeiset viikot Portossa menivät sukkelaan Ethanin kanssa pyöriessä, käytiin viinikellareissa sekä junalla Douro-joen yläjuoksulla katsomassa aluetta, jossa portviiniin käytettävät rypäleet kasvavat. Oli nättiä!

Régua ja Douro

Régua

Régua

Sinänsä oli jo ihan mukava tulla Portosta kotiin, kun ei siellä enää hirveästi tuttuja ollut jäljellä. Olin ihan viimeisiä vaihtareita siellä, suurin osa oli jo lähtenyt kesä-heinäkuussa. Ei siis ollut enää yhtään sama asia käydä maanantaina Ribeiralla halvalla bissellä, kun ei siellä ollut tuttuja naamoja juuri laisinkaan.

Kotiin palattuani minua olivat vastassa Suomen päätähuimaavat hinnat. Ensimmäinen järkytys tapahtui heti Tikkurilassa, kun pulitin vedestä ja karkeista 4,70 euroa, seuraava kun näin paprikan kilohinnan Cittarissa. Portossa en raskinut ostaa punaista paprikaa, koska sen kilohinta oli yli kaksi euroa ja vihreän vain noin 1,60e/kg. No, täällähän huitelikin sitten paprikan kilohinnat yli neljässä eurossa. Jäi paprikat kauppaan. Luojan kiitos asun tulevan lukukauden ihan yliopiston kyljessä kiinni ja voin käydä siellä syömässä päivittäin, jäis muuten tämän tytön kasvikset syömättä.

Aiemmin olen aina väittänyt kaikille, että ei, ei Suomessa kaikki ole blondeja, enemmän meillä ehkä ruskeatukkaisia on! No, tämä on niiin suhteellista. Kun puoli vuotta tuli hengailtua tuolla tummatukkaisten seassa olen vihdoin ymmärtänyt, että kyllä se, mitä me täällä "vaaleanruskeaksi" kutsumme, on ihan blondi tukka. Meillä kun oli suuria erimielisyyksiä kämppisten kanssa siitä, mikä on blondi ja mikä ei. Mutta kyllä se vaan niin on, että suomalaisista suurin osa on hyvin vaaleita, eikä se blondi tarkoita pelkästään sitä vetyperoksidiblondia - joita muuten on huomattavan paljon katukuvassa ja se näyttää nyt minusta ihan hassulta. Onneksi itse olen nyt kasvattelemassa omaa väriä taas tilalle!! Olen kuitenkin varsin iloinen, että sulaudun jälleen massaan enkä ole kaikkien papparaisten tapitettavana lenkillä tai kaupassa... Vaikka kyllä siihenkin tottui.

Toinen juttu, jota kaipaan, on poskisuudelmat. Se saattaa äkkiseltään tuntua turhalta ja aikaavievältä joutavuudelta, mutta siinä saa niin mukavasti kontaktin tapaamiisi ihmisiin. Esimerkiksi jos joku liittyy seuraan, se ei jää huomiotta. Tietenkään tämä ei nyt päde suurissa joukoissa, mutta noin yleensä pusut olivat aina paikallaan, jos tapasit jonkun.

Kielestä sen verran, että kuusi kuukautta ei nyt tietenkään ole tarpeeksi pitkä aika kokonaan uuden kielen opettelemiseen, mutta kyllä multa lukeminen jotenkin sujuu. Sanavarasto ei ole kovin laaja, mikä vaikeuttaa erityisesti puhumista, kun ei vain osaa sanoa sitä mitä haluaisi. Myöskin jos ihmiset puhuvat todella nopeasti ja aksentilla, menee kaikki ohi. Mutta aika hyvin pysyin kuitenkin jutussa mukana jos muut puhuivat portugalia - en vaan sitten itse osannut sanoa mitään :D Omalla kohdalla onni potkaisi kämppisten muodossa, sillä monet vaihtareista oppivat tuskin sanaakaan portugalia, koska kukaan heidän kaveripiirissään ei sitä puhunut. Meillähän tytöt puhua papattivat portugaliksi jatkuvasti. Toisen puoli vuotta jos olisin siellä vielä viettänyt, olisi kielitaito varmasti paljon parempi - mutta mistä sitä tietää jos sitä vaikka päätyy joskus Brasiliaan töihin tms ;)

Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet tulevaa syksyä kohti, ja lähitulevaisuudessa häämöttääkin viimeisten kurssien suorittaminen sekä dippapaikan etsiminen. Tavoitteena olisi saada lopputyöpaikka tammikuusta alkaen, toivotaan että onni potkaisee ja paikka löytyy. Mitä luultavimmin teen dipan Suomessa, sillä täällä teekkareille maksetaan kohtuullista palkkaa diplomityöstä toisin kuin suurimmassa osassa muista maista. Sitten, kun on diplomi-insinöörin paperit kourassa, voidaan taas suunnata katseita kauemmaskin!

Italia, Kroatia ja vähän Portoakin

Kävinpä siis Italiassa ja Kroatiassa, mukavaa oli! Roomaan saavuin maanantai-iltana joskus yhdentoista aikaan, ja reissukaverini Ethanin oli määrä saapua joskus puolenyön jälkeen. Ongelmana oli, että paikallisjunat lopettivat kulkemasta puoliltaöin, eikä Ethanille sitten ollut varmaa kyytiä tarjolla lentokentältä hostellille. Lisäksi sen kännykkäliittymä ei toimi ollenkaan Euroopassa, joten meillä ei ollut mitään keinoa kommunikoida. Pääsin itse ongelmitta hostellille, sain huoneen ja siellä sitten oottelin, että jotain kuuluisi. Ensinnäkin, soittokellossa oli eri nimi kuin mitä olivat hostellilta etukäteen kertoneet, joten kävin jättämässä ulko-ovelle mäkkärin kuitin taakse kirjotetun viestin Ethanille, mutta siinä samalla myös pohdin mahtaako sille kukaan tulla ovea aukaisemaan vaikka oikeaa ovikelloa rimpauttelisikin; respa meni oikeasti kiinni jo yhdeksältä ja oli myöhempään auki vain, koska minä oli ilmoittanut meidän tulevan vasta yhdentoista aikaan. Siellä sitten oottelin huoneessa, ja juuri kun mietin joskus kahden aikaan, että käyn varalta tarkistamassa ettei se värjöttele ulko-oven takana, joku koputti oveen ja siinähän se poika sitten olikin varsin turhautuneena - oli kuulemma soitellut ovikelloa ja hakannut ovea tunnin ajan, ennen kuin ärtynyt hostellin aasialaispoika tuli avaamaan oven toistellen "it's late, it's late". Mutta minä ajattelin, että sillä menee kauemmin saada kyyti sieltä lentokentältä, mutta olivat sitten ottaneet joidenkin brassityttöjen kanssa yhdessä taksin. Joo, ja vaikka sanonkin että hostelli, niin ei se kyllä hostelli ollut vaan B&B (nimeltään Casa Ding), jossa jälkimmäisen B:n käsitti supermarketin halvin pillimehu ja limainen croissant yöpöydällä :D Jäi kroissut syömättä. Mutta muuten huone oli siisti ja todella lähellä Terminin juna-asemaa. Melko meluisa kylläkin, mutta Rooman hintatasoon nähden edullinen. Oon kuullut, että tuo Terminin alue ois vähän levotonta, mutta en itse kokenut sitä sen vaarallisemmaksi vaikka selvästi maahanmuuttajataustaista porukkaa siellä pyörikin.

Roomassa oli tukahduttavan kuuma, ja koska matkassa oltiin pienellä budjetilla, ei haluttanut maksaa sisäänpääsymaksuja jokaiseen nähtävyyteen. Kävimme siis katsastamassa Colosseumin ja Vatikaanin Pietarinkirkon ulkoapäin. Vatikaanissa käytiin museossa ja Sikstuksen kappelissa, mutta varsinkin tuo kappeli oli kyllä aikamoinen pettymys. Se oli siis tyhjä, turisteja tupaten täynnä ollut huone jossa ei tietenkään saanut valokuvata, ja jossa vartijat pitivät tiukasti jöötä yllä ja huusivat jatkuvasti hiljaisuutta. Lisäksi tämä kuuluisa Michelangelon kattomaalaus Aatamin luominen oli vain pieni tuherrus muiden joukossa :D Muutenkin museossa käveltiin suurissa laumoissa, paikka oli aivan täynnä ihmisiä. Sisäänpääsystä sai kuitenkin opiskelija-alennukset, mikä oli mukava. 

Colosseum

No mutta sehän on iso käpy. Vatikaanin museossa.

Pietarin kirkko Vatikaanissa. Oli muuten jonoa.

Fontana di Trevi

Hyvin mahtui auto siihen parkkiin, kun vähän perällä tuuppasi tuota toista autoa kauemmas :)

Forum Romanum jäi näkemättä, koska ensinnäkin halvempi hinta oli kyllä opiskelijoille, mutta vain EU:n kansalaisille, ja jono oli aika massiivinen ja kuumuus läkähdyttävä. Lisäksi järkeiltiin, että sinne ois pitänyt ottaa opastettu kierros, koska muutenhan se ois ollut vain sellaista källäilyä eikä paikka ois oikein auennut kun ei siihen ollut ennakkoon perehtynyt. Sitten kun oon iso ja rikas palaan käymään läpi kaikki nää historiajutut asiantuntevan oppaan kanssa, ne kun on tosi mielenkiintoisia.

Roomassa oli kuitenkin mukava ihan vain kävellä ympäriinsä, me käveltiin Vatikaanista Terminille, ja siinä matkalla käytiin tsekkailemassa tuo suihkulähde ja espanjalaiset portaat, sekä pari jotain muuta mielenkiintoiselta näyttänyttä turistispottia. Lisäksi syötiin italialaiset pitsat, ja oli kyllä hyvää salamipitsaa. Itselle ei onneksi tullut yllätyksenä italialaisen pitsan ohutpohjaisuus, kun on ollut italialainen tyttö täällä kämpillä sitä tekemässä jo aiemmin ;) Etelä-Euroopan olematon take away-kulttuuri tuli taas koetuksi, kun jääkahvi tarjoiltiin mukaan sellaisessa perinteisessä kahden desin valkoisessa muovikupissa ilman jäitä :D Viimeksi Madeiralla Ethan sai kahvinsa take awayna kokismukiin...

Roomasta matka jatkui Kroatiaan, ja jo Rooman lentokentällä saattoi aistia festaritunnelmaa, oli nimittäin sen verran moni koneen matkustajista menossa Ultraan. Perillä meitä odotti iloinen yllätys, sillä meidät oli siirretty kolmen hengen jaetusta huoneesta omaan kahden hengen huoneeseen ihan eri asuntoon kuin missä piti alun perin olla, jotta saimme keittiön käyttöömme. Alkuperäinen majapaikka piti olla Guesthouse Milisa, jota pyöritti mitä ilmeisemmin perhe, joka myös asui samassa asunnossa, jossa vieraat yöpyivät. Tarjoilivat heti mehua siinä matkalaisille, ja sitten puoli perhettä lähti saattelemaan meitä sinne toiselle asunnolle. Eikä tarvinnut maksaa lisää tästä upgreidauksesta. Onneksi älysin etukäteen laittaa mailia keittiöasiasta! Meillä oli muutenkin kohtuuhintainen tuo majoitus kun oli niin hyvissä ajoin varattu: maksettiin 20e yö per naama, kun taas kaks aussityttöä, jotka olivat varanneet ihan parin päivän varoitusajalla maksoivat 75e per naama yöltä tuon festarin takia - eikä ne ees olleet tulossa festareille. Asuntola oli mukava, siinä oli neljä huonetta, keittiö, oleskelutila, takapiha ja kolme kylppäriä. Seurana meillä oli lähinnä australialaisia, joiden kanssa siinä tuli sitten hengailtua enemmänkin.

Itse festari Ultra Europe oli ihan mahtava, lähes kaikki isoimmat dj-nimet ja mitkä bileet siellä olikaan! Miinusta annan vain siitä, että vettä ei saanut mistään ilmaiseksi, ja siellä 30 asteen lämmössä oli ihan hirveä jano koko ajan. Kiva maksaa puolen litran vesipullosta jotain 2,5 euroa.. Aviciin keikan aikana olin niin janoinen, etten loppuajasta enää pystynyt ajattelemaankaan muuta kuin kylmää vettä :D Ei ois onnistunut luovia kaljateltalle vettä ostamaan ja vielä takaisin samoille paikoille eteen. Päällimmäisenä mieleen jäivät Aviciin, Porter Robinsonin, Armin van Buurenin ja ennen kaikkea Hardwellin keikat. Voi vitsit. Tänään täällä Portossa vielä luvassa David Guetta, ja elokuussa Oulussa mm. Otto Knows ja Yves V. Hyvä kesä.

Ultra put your hands up

Tykkäsin Splitissä erityisesti vanhasta kaupungista, jossa oli kapeita kujia ja pieniä putiikkeja. Ois taas ollut ihan mielenkiintoista tietää enemmänkin paikan historiasta, sillä tuon kyseisen kaupunginosan rakennutti aikoinaan joku antiikin Rooman keisareista.

Vanhakaupunki

Kroatiasta meillä oli lento Milanoon, jossa oli joku 15 tuntia aikaa ennen lentoa Portoon. Käytiin siinä sitten katsastamassa se Duomo-kirkko ja syömässä italialaista safkaa, itse söin calzonen kinkulla, salamilla ja ricotta-juustolla, oli melkonen setti. Siinä vaiheessa tuntui, että selviää hyvin seuraavat 12 tuntia ennen lentoa :D Sinänsä Milanosta jäi sellainen mielikuva, ettei siellä shoppailun lisäksi paljon muuta ole. Jos olis taskut rahaa pullollaan, niin mikäs siinä olisi niitä merkkiliikkeitä kierrellessä. Nyt ois päästy edes sisään rinkkojen kanssa :D Yö menikin sitten Bergamon lentokentällä nuokkuessa, ja koska edellinenkin yö oli jäänyt vain muutaman tunnin mittaiseksi, ei tarvinnut unta paljon ootella, kun päästiin maanantaiaamuna Portoon.

Ethan miettii, ostaisko Guccia vai Gabbanaa

Duomo di Milano

Nii, ja just ennen tätä reissua isä ja äiti oli käymässä Portossa, sillon vielä helteet helli, eipä helli enää.

Käytiin viinikellareissa. Tullut käytyä eri viinikellareissa jo viitisen kertaa, tässä alkaa olla portviiniekspertti.

Ponte Luizilla äitin kaa

São João ja hyvästejä

Alkaa jengi palailla kotimaihinsa täältä Portosta, sillä Facebook on jatkuvasti täynnä kutsuja kaikkien jäähyväisbileisiin. Itselle yhdet tärkeimmistä jäähyväisistä olivat alkuviikosta, kun kämppis Léa palasi takaisin Ranskaan. Samana päivänä Valentina ja Patrícia lähtivät reissuun, mutta niitä näen vielä kunhan palaavat reissusta - tosin lähden itse sitten seuraavana päivänä Italiaan, kun Vale tulee tänne, ja Patin kanssa nähdään vasta heinäkuun lopulla. Eli nyt olen ollut yksin loppuviikon täällä meidän talossa, kyllä on omituisen hiljaista! Surullista, koska nyt meidän vaihtariperheen yhteiselämä on ohitse :(

Rua Firmeza 197:n kevään 2013 asukkaat. Paitsi Sophia, joka viettää kesän Barcelonassa.

Viime sunnuntaina eli 23.6. oli São João eli Portugalin juhannusaatto. Perinteisiin kuuluu kerääntyä kaduille grillailemaan sardiineja ja muksimaan toisia muovivasaroilla. Tuo muovivasarahomma oli ihan huippu :D Itselläni oli vain yks halvimpia ja pienimpiä kaupasta löytyneitä vasaroita, mutta kyllä siitäkin kamala ääni lähti! Joillakin oli sitten tosi isoja vasaroita. Hommahan toimi niin, että siellä kun kadulla tungoksessa liikuskelet, voit muksia toisia vasaran omaavia päähän. Kaikkein ihanimpia oli lapset, koska ne oli aina niiiiin mielissään jos joku niitä kopautti ja saivat sitten muksia takaisin :) Léa kävi koko kevätlukukauden ajan kerran viikossa sellaseissa brasilialaisessa Batucada-rumpuryhmässä, ja sunnuntaina ne sitten kulkivat kaupungin läpi rummuttaen, oli tosi kiva! Kuljettiin ryhmän mukana eteenpäin. Rumpuryhmän edessä kulki mukana lauma paikallisia mustia nuoria, jotka tanssivat tosi taitavasti.

Vasaroimassa Larissan ja Valentinan kanssa. (Ja alla pullo portviiniä kuten ehkä huomaa...)

Batucada-ryhmä

Tiistaina meidän oli tarkoitus viedä se meidän lemmikala José uuteen kotiin siihen yhteen Canastra Azul -ravintolaan, mutta tiistaiaamuna Pati ja Léa löysivät Josén kuolleena maljansa vierestä! Oon täysin vakuuttunut, että José ymmärsi kun sille kerrottiin, että se joutuu muuttamaan ja päätti tehdä itsemurhan hyppäämällä maljastaan ennemmin kuin elää ilman meitä. Haudattiin se yhteen kukkapenkkiin sitten. Fiksu kala, ja erityinen muutenkin, koska sitä pystyi ihan oikeasti silittämään!

José Firmeza R.I.P.

Tiistaina eräs kaveri soitti Léalle, että yhdellä sillalla on ihmisiä hyppimässä jokeen - eipä siinä muuta kuin bikinit päälle ja joukon jatkeeksi. Ensin meinasin kyllä jättää väliin, siinä joessa kun on aika kova virta, likainen vesi, kulkee veneitä ja mun inho tuntematonta vettä (tai lähinnä pohjaa) kohtaa on aika kova. Ja hypy jälkeen piti uida hyvä matka luiskalle, josta pääsi pois vedestä. Mutta aikani siinä pohdiskeltuani totesin, että on sitä ennenkin 10 metristä hypätty ja niin sitä mentiin! Sillalta piti ensin kiivetä kaiteen ulkopuolelle, ja sitten meidän oli tarkoitus hypätä yhtä aikaa, muttamutta...kaikki muut hyppäsi paitsi minä! Tuntu jotenkin hirveältä hypätä yhtä aikaa, jos vaikka menee jotenki sivuun ja toisen päälle. Siellä sitten ylhäällä yksinäni tärisin kauhusta noin 30 ihmisen katsellessa ja totesin, että hankalampi kiivetä takas kaiteen toiselle puolelle kuin hypätä! Pati kuvasi mun kiljuntaa paniikinomaiseksi, mutta hyvinpä se sitten meni - mitä nyt bikiniyläosa hajosi ja uin rantaan yläosattomana :D Muut hyppäsivät vielä tuosta kaiteen päältäkin, mikä toi jotain 3-4 metriä hyppykorkeutta lisää, mutta mulla loppu rohkeus. En oo ihan varma tuosta korkeudesta, mutta luulen että alin taso on jotain 10 metriä. Tosin yksi tyttö sanoi että se ois 15m mutten oikein usko.

Ponte Luiz I, alareililtä hypättiin

Jotkut pojat hyppää

Keskiviikkona lähdettiin kolmen muun tytön kanssa junalla etsimään parempia uimarantoja kuin tuo likainen Matosinhosin ranta -  ja löytyhän niitä! Joen eteläpuolella on käytännössä jotain 17km uimarantaa, jolla on paljon kivempi hiekka kuin Matosinhosissa (ei niin hienojakoista, eli ei kantaudu mukana niin pahasti, puhtaampaa ja rauhallisempaa). Me käytiin ensin hakemassa take away -sushit tuosta läheltä ja mentiin junalla Miramariin. Matka kestää yhtä kauan kuin Matosinhosiin ja maksaakin vain muutaman kymmenen senttiä enemmän. Pitänee mennä sinne siis jatkossakin! Junalla voi myös jatkaa ainakin parille seuraavallekin asemalle, ne on kans rannan lähellä. Vesi on vaan hyytävän kylmää Atlantissa, en ees käyny uimassa. Onneksi on vilvoittava merituuli eli ei läkähdy vaikka asteita onkin yli 30.

Praia de Miramar

Huomenna on taas luvassa yhdet jäähyväiskekkerit, kun eräs puolalainen on lähdössä kotiin. Kaikki lähtee just kun kesä vihdoin ja viimein kunnolla alkoi, onneksi minä en!! Huomenna surffille siihen hyytävän kylmään Atlanttiin. Luojalle kiitos märkäpuvusta. Maanantaina sitten tuleekin äiti ja isä kylään:)

Madeira

Tajusin, ettei mulla täällä blogissa muita ookaan ku reissupostauksia, mutta jatketaanpa siis hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa vuorossa Madeira, tuo Portugaliin kuuluva saari keskellä Atlanttia. Ethan teki ensimmäisen Portugalin visiittinsä Eurotripillään viime viikolla, ja käytiin sitten kuusi yötä hummailemassa ja himmailemassa Madeiralla. Yövyttiin pääkaupungissa Funchalissa, jossa meillä piti olla hostelli (Residencial Funchal), joka kylläkin osoittautui pikemminkin yhden tai kahden tähden hotelliksi kuin hostelliksi. Ei tavattu yhtäkään toista asukasta koko viikon aikana, eikä niillä ollut myöskään keittiötä siellä - tuli siis kalliiksi, kun piti joka päivä syödä ulkona.

Funchal

Itse Madeira oli kyllä hieno paikka, vähän kaikkea. Kaveri Claudia lähetti mulle etukäteen viisi sivua vinkkejä Madeiraa varten, ja niistä sitten valikoitiin lupaavimmalta kuulostavat toteutettavaksi. Etelästä pohjoiseen ajoi noin tunnissa vuorten halki, meillä oli auto vuokralla yhden päivän ja ajeltiin sillä Funchalista São Vicenten kautta Porto Moniziin ja eri reittiä takaisin. Ensimmäisenä etappina oli Cabo Girãon näköalapaikka meren äärellä, ja meinasi olla pieniä vaikeuksia löytää se, vaikka sinne oli kyllä ihan viitat moottoritieltä. Koska mun puhelin oli vielä säpäleinä Portossa, oli meillä käytössä gps:n sijaan erittäin ympäripyöreä Madeiran turistikartta, ja ehdinkin jo miettiä, että menee varmaan koko päivä, kun yritetään etsiä oikeita risteyksiä, koska niitä ei oltu kunnolla merkitty karttaan. Onneksi kaikki sujuikin sitten varsin sukkelasti, kun teitä ei ihan hirveesti edes ollut mistä valita!

Cabo Girãolta suoraan alaspäin. Siellä oli sellainen lasitasanne, jolla seisoessa oli tyhjän päällä.

Cabo Girãolta paettiin saksalaista turistilaumaa vuoristoon, ja ajeltiin vuorten poikki toiselle puolelle saarta. Oli ihanan vihreää! Rannikolla oli pilvistä, mutta pilvien yläpuolelle päästyä oli mukavan aurinkoista, pysähdeltiin siellä pari kertaa katselemaan ympärille. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa niitä mutkikkaita vuoristoteitä, sain keskittyä toistelemaan että "Kato tonne! Eiku elä kato, kato vaan sitä tietä! Vitsi ku nättiä, kato tuotaki!"

Matkalla Encumeada-huipulle

Hyvä ryhti...

Funchalista lähtiessä keli oli puolipilvinen, mutta pohjoiseen päästyä alkoi sadella vettä. Pysähdyttiin ensin São Vicentessä piknik-lounaalle rannalle, jossa oli mustaa hiekkaa ja isoja aaltoja. Tuo SV on kai yks surffikeskuksista tuolla Madeiralla, muttei tutustuttu niin tarkkaan, että oisin nähnyt yhtään surffikoulua taikka surffaajia.

São Vicentestä

Porto Moniziin me haluttiin mennä, koska siellä on luonnon muovaamia laavakivisiä uima-altaita, mutta ei ne loppujen lopuksi niin kovin luonnollisia olleet.. Käytiin sateisesta kelistä huolimatta pulahtamassa siellä, vesi oli 19 asteista että ihan ok tarkeni. Mutta oispa ollu ihana siellä köllötellä aurinkoisena päivänä! Tuo vesi oli merivettä.

Lava poolit

Pohjoisesta lähdettiin ajelemaan takaisin etelään, pysähdyttiin vuorilla kävelemässä jotain pikku metsätietä, sekä Calhetan kylässä istuskelemassa biitsillä hetken aikaa. Sieltä matka jatkui Pico do Arieirolle (1818m) josta näki auringonlaskun pilvien yläpuolelta, oli aika siisti! Pelkäsin, että myöhästytään ja aurinko ehtii just laskea pilvien taa ennen ku päästään huipulle, mutta ehdittiin juuri parahiksi perille.

Metsätietä

Pico do Arieiro

Ruoka ei päässyt yllättämään positiivisesti, kuten ei muuallakaan Portugalissa. Ne ei vaan osaa käyttää mitään mausteita täällä, ei edes suolaa. Käytiin kahdesti intialaisessa syömässä, oli joo ihan hyvää mutta tympii maksaa jopa riisistä erikseen. Sen sijaan Madeiralla saa sellasta juomaa kuin Poncha, jossa on rommia, hunajaa ja appelsiini- tai sitruunamehua, se oli hyvää. Sitä sai myös eri variaatioina, mutta ne oli sitten tehty vodkaan. Se oli tujua tavaraa, jotain 25 volttista. Niitä ku muutaman istualtaan nautiskelee niin on huomaamattaan ihan huppelissa kun nousee ylös! 

Tykkäsin Funchalista kaupunkina myös siksi, ettei se ole täysin turistipaikka, vaan elämänrytmi kulkee paikallisten mukaan. Siellä pyörii koululaisia koulupuvuissa, vanhat papat praattaa torilla, baareissa on menoja lähinnä viikonloppuisin. Funchalissa ei oikein ole uimarantaa, ja kaikki Madeiran rannat on luonnostaan kivisiä, mutta esimerkiksi Machicossa oli oikein kiva hiekkaranta päivänpaistatteluun, sinne pääsi kätevästi bussilla Funchalista.

Nyt on luvassa pari viikkoa Portossa ilman sen kummempia suuria suunnitelmia, ja sen jälkeen isä ja äiti tulevatkin tänne. Pitänee alkaa niille jotain ohjelmaa kehitellä!

Barcelona

Tulipa tuossa vietettyä viisi yötä Barcelonassa, joka nousikin heti mun suosikkikaupunkien listalle, aivan San Franciscon kannoille ellei samalla viivalle ihan. Siellä on kaikki: mielenkiintoinen kaupunki, kauppoja, ranta, nähtävyyksiä, yöelämä, ruoka... Ai että nautin! Yövyin tosiaan Tailor's Hostelissa, joka oli avattu edellisenä päivänä. Mennessä oli vielä rakennuspölyä joka paikassa, toinen yleinen kylppäri oli vielä työn alla ja remppareiskoja kulki edes takaisin. Loppua kohden meno rauhoittui, ja paikka oli jo lähes valmis. Varmasti täysin valmistuttuaan erinomainen hostelli, koska oli tosi viihtyisä ja hyvällä paikalla, ja ainakin näin aluksi hinnaltaan edullisempi kuin muut keskusta-alueen  hostellit.

Yhtenä iltana hostellin henkilöstö vei meidän ulos, mutta kyseinen yökerho oli sen verran huono, että lähdettiin yhden tsekkiläisen kanssa metsästämään parempia bileitä muualta. Satuttiin keskelle katubileitä, ihan mahtavaa! Kapea kuja, jolla lava, dj, noin 150 ihmistä bailaamassa ja vanhoja rouvia myymässä hanaolutta. Ihan parasta, siinä mietin että kiitos Barcelona! :D

Tapasin ihmisiä monista eri maista, mutta noin yleisesti ottaen tuntui, että katukuvassa näkyi eniten kanadalaisia ja yhdysvaltalaisia. Heti ensimmäisenä päivänä suuntasin opastetulle kävelykierrokselle, jonka aikana tapasin yhden saksalaisen ja amerikkalaisen, joiden kanssa päätettiin ottaa perään vielä opastettu pyöräilykierros Gaudi-nähtävyyksille, eli ne pari taloa ja La Sagrada Familia -kirkko. Oppaat olivat molemmilla kierroksilla oikein hyviä tyyppejä, varsinkin kävelykierroksen tyttö. En käynyt sisällä missään noista rakennuksista, vaikka ainakin tosta kirkosta yksi poika sanoi, että oli se ihan näkemisen arvoinen.

La Sagrada Familia

Casa Mila

Mimi pyöräretkellä

Casa Battlo

Illalla mentiin pubikierrokselle näiden päivällä tapaamieni tyyppien kanssa, ja joukkoon liittyi myös eräs työmatkalla ollut hollantilainen. Tuli jotain puhetta Ibizasta, johon tämä herrasmies sitten totesi että "Joo, oon pari kertaa siellä ollu ku mun kaveri on dj ja se soittaa siellä sillon tällön nii on sen kanssa käyty. En tiiä tiiätkö sitä, Armin Van Buuren...?" Totesin vain, että joo-o oon kyllä kuullut tyypistä :D Pientä namedroppingia. (Tiedoksi tietämättömille: Armin on esiintymässä myös Ultra Europessa Kroatiassa, jonne oon menossa heinäkuussa ja on varmaan yksi maailman elektronisen musiikin suurimmista nimistä.)

Tuli käytyä katselmassa Barcelonaa myös lintuperspektiivistä sekä Tibidabossa että Parc Güellissa, joista omasta mielestäni tuo Gaudi-puisto oli paljon mielenkiintoisempi. Tibidabossa oli siis pienehkö huvipuisto ja kirkko yhden mäen huipulla. Sinne piti ensin ottaa paikallisjuna, jonka jälkeen piti valita joko bussi tai raitiovaunu, jonka jälkeen vielä mentiin ylös asti sellaisella vaijerijunalla. Tuo raitsikka eli Tramvia Blau oli 4 euroa suunta, ja vaijerikyyti 7,70 menopaluu, eli aika kallista minusta, eikä ehkä ihan sen arvoista, koska Parc Güellista oli melkein yhtä hyvät näkymät kaupungin ylle ja sinne pääsi ihan normimetrolipulla, ja siellä oli lisäksi näitä Gaudi-juttuja lisää.

Barca Tibidabosta

Tibidabo

Parc Güell

Parc Güell

Eniten tykkäsin Barcelonassa keskusta-alueesta eli Ciutat Vellasta sekä El Bornista, koska ne oli täynnä kapeita katuja pienine kauppoineen. Oli kauppoja, jossa myytiin kotitekoisia mehujäitä, frozen jogurttia tai vastapuristettuja mehuja, turistikrääsää, pienten suunnittelijanimien vaatteita... Ihanaa! Ja pääsin vihdoin maistamaan bubble-teetäkin, josta olen pariin otteeseen kavereilta kuullut :) Kyseessä siis jonkin sortin aasialainen teehässäkkä,  jossa lasin pohjalla on palleroita, jotka suussa sitten voi puraista puhki ja sieltä purskahtaa jotain makua riippuen siitä, millasia palleroita on teehensä valinnut. 

Keskustan tuntumassa oli myös Mercat de La Boqueria, jossa varsinkin noita mehuja oli tarjolla. Lisäksi siellä oli suklaata jos minkä näköistä, mutta seurasin vierestä kun joku saksalainen maksoi neljästä pienestä konvehdista viisi euroa ja totesin, että taidanpa ostaa suklaalevyn 50 sentillä jostain lähikaupasta.

Hostellista oli kävelymatka Montjuîcin Magic Fountainille, eli siis taidemuseon edessä olevalle suihkulähteelle, jossa torstaista sunnuntaihin esitetään iltaisiin valoshow. Ihan nätti oli, mutta tykkäsin itse enemmän kyseisellä mäellä sijaitsevista puutarhoista. Otin yhtenä päivänä kirjan mukaani ja vietin koko päivän noissa puutarhoissa nautiskellen vehreydestä ja suihkulähteiden solinasta. Välillä aina vaihdoin paikkaa toiseen puutarhaan. Tosi nättiä ja kivoja rauhallisia sopukoita! Toinen kiva paikka oli Parc de la Ciutadella, jossa käytiin kanadalaistyttöjen kanssa istuskelemassa yhtenä päivänä. Siellä oli paljon paikallisia nautiskelemassa kesäpäivästä.

Montjuïc

Parc de la Ciutadella

Parc de la Ciutadella

Varsinkin oppaiden suusta kävi selvästi ilmi, kuinka Barcelona on osa Kataloniaa eikä Espanjaa, tämä seikka on jäänyt itseltä aiemmin ilman suurempaa huomiota vaikka tiesinkin, että Barcelonassa puhutaan katalaania. Ihmiset kuitenkin pitivät parvekkeillaan Katalonian lippuja, joissa oli tähtikuvio kannanottona Katalonian irtautumiseen Espanjasta. Lippuja oli kahdenlaisia - keltapunainen tähti kertoi halusta itsenäistää vain Espanjan alueen Katalonia, kun taas sinivalkoinen tähtikuvio oli merkkinä koko entisen Katalonian alue, johon kuuluu saaria kuten Baleaarit.

Ehdottomasti haluaisin uudestaan Barcelonaan etenkin nyt, kun pakolliset turistijutut on nähty ja vois keskittyä nautiskelemaan kaupungin ilmapiiristä. Viisi yötä oli kuitenkin aika optimi aika, ei tarvinnut ihan tukka putkella juosta paikasta toiseen mutta silti ei kyllä päässyt tylsyys iskemään missään välissä. Varsinkin, jos haluaa vähän enemmän rantaelämää viettää. Minä kävin rantsussa vain parisen tuntia, koska ajattelin, että ranta on täällä Portossakin. Tiesittekö muuten, että hiekka Barcelonan rannoille on tuotu Egyptistä, kun rannat rakennettiin vuoden 1992 olympialaisia varten?

Biitsiä

Seikkailut jatkuvat taas ensi viikolla, kun nokka kääntyy kohti Madeiraa. Sitä ennen saan nauttia Satun vierailusta täällä Portossa. jeij!

Ibiza

Ibiza. En oikein osaa päättää, millä mielin tätä postausta kirjoittelen, Ibiza nimittäin aiheuttaa minussa varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Ehkä tämä onkin nyt vähän enemmän sellainen "vinkkejä Ibizalle"-postaus.

Vietettiin siis neljä yötä Ibizalla parin muun tytön kanssa. Yövyttiin Sant Antonissa Ibizan pohjoispuolella Tramuntana Apartmentseissa, ja oli kyllä hyvä paikka asua. Tosi lähellä kaikkea, mutta silti kohtuu rauhallinen. Huoneistossa oli myös keittiö, eikä tarvinnut joka päivä syödä ulkona ainakaan kahdesti. Maksettiin noin 12e/yö/hlö. Se huono puoli, että paikallisbussi lentokentältä Sant Antoniin alkaa liikennöidä vasta kesäkuun alusta, joten mennessä jouduttiin menemään taksilla hotellille. Takas päin päästiin Claudian kanssa bussilla Eivissan kautta, koska meidän lento oli päiväsaikaan, mutta Katja joutui maksamaan yksin taksin (35e). Ei ollut edes mitään shuttlehommia tarjolla.

Ibiza. Pääkaupunki Ibiza Town (katalaaniksi Eivissa), me majoituttiin San Antoniossa (Sant Antoni)

Ibizalla oli kausi vasta aluillaan ja isoimpien klubien avaijaisia vietetään ensi viikolla, mutta tällekin viikolle oli avajaisbileitä tarjolla. Olisihan se ollut mukava vaikka joka päivä käydä jossain isoissa bileissä, mutta valitettavasti pääsylippujen hinnat olivat aika korkeita: halvimmalla pääsi Pachaan, joka sijaitsee Eivissassa, 40 euroa. Kalleimpia bongaamiani klubeja olivat Eden ja Ushuaïa, 80 euroa. Eikä ainakaan missään mainostettu, että noihin lippujen hintoihin sisältyisi ainuttakaan drinkkiä.. Näiden klubien lisäksi tarjolla oli paljon pienempiä baareja, joihin pääsi ilmaiseksi ja sisäänheittäjillä oli tarjouksia riesaksi asti. Itse tykästyin Soul Cityyn, jossa soitettiin lähinnä r'n'b -tyyppistä musiikkia sekä The Mermaid Bariin, joka oli pieni ja rauhallinen tanskalaishenkinen baari, josta sai litran drinkkikannun 7,5 eurolla. Useimmiten noissa pienissä yökerhoissa oli tarjous, että kaksi drinkkiä yhen hinnalla ja yhden tai kaksi shottia (sour applea tms) päälle, tämä noin 7 euroa.

Sant Antoni

Me vuokrattiin yhdeksi päiväksi auto, jotta päästiin näkemään saarta vähän laajemmalti. Jälleen kerran saatiin allemme jo tutuksi käynyt Fiat Panda 32 euron päivähintaan. Claudia olisi halunnut ajaa, mutta vuokraamolla oli ikäraja 23 ja se on vasta 22, joten minä sitten ajoin. Lisäksi, meille ei myyty täysvakuutusta koska oltiin niin nuoria. Ihmetouhua, kai ne säästää rahaa siinä, kun nuoret todennäköisesti kolaroi herkemmin. Vähän kuumotti ajella kapeita ja mäkisiä teitä siellä tietäen, että joutuu ite maksamaan kaiken jos vähän johonkin kolahtaa! Ibizan saari osoittautua todella pieneksi, pisin läpimitta on 40km ja kaikkialle ajaa käytännössä alle puoleen tuntiin. 

Käytiin lännessä Santa Eularia des Riussa, joka osoittautui rauhallisemmaksi, ehkä vanhemmalle väelle suunnatuksi lomakyläksi. Santa Eulariasta oltaisiin haluttu pysähdellä pienille rannoille matkalla Port de Sant Miquelissa sijaitsevalle luolalle, mutta aika meni sen verran tiukille, että se jäi tekemättä. Noiden kaupunkien hiekkarannat kun ei kovinkaan kauniita ole, mutta joka paikassa oli kyllä kuvia mitä ihanemmista hiekkarannoista, eli jostain niitä nättejä rantoja pitäisi löytyä. Itse asiassa Sant Antonin bussiasemalla oli kätevästi kuvia eri rannoista ja tieto, millä bussilla pääsee mihinkin. Jos olisi ollut enemmän aikaa, oltaisiin otettu bussi jonnekin niistä. Lisäksi Ibizalta pääsee lähisaari Formenteralle, sinnekin harkitsisin visiittiä, jos olisin Ibizalle menossa uudelleen.

Port de Sant Miquel

Cova de Can Marca, luola Port de Sant Miquelissa

Tuo luola oli sellainen, joka meillä oli pääajatuksena käydä tsekkaamassa autoreissulla, mutta siinä meni kyllä 10 euroa aivan hukkaan. Luolasta oli tehty niin keinotekoinen! Siellä oli musiikkia, vesi oli lisätty jälkeen päin koska luola oli jo itsessään kuiva ja lopussa oli joku hemmetin vesiputous johon osoitti erivärisiä valoja ja mahtipontinen musiikki soi taustalla.. Näiden jälkeen tuli vielä jotain vesialtaita, joihin oli laitettu valoa heijastavaa ainetta. En ymmärrä miksi. Luolalla kun itsessään oli mielenkiintoinen historia: se on reilusti merenpinnan yläpuolella ja salakuljettajat ovat käyttäneet sitä aikoinaan varastona, mistä oli muutamia seinämiin piirrettyjä merkkejä jäänyt jäljelle. Alla vähän videopätkää.

Viimeisenä iltana meillä oli liput Beach Club Bora Boran avajaisbileisiin, ja kaikessa häslingissä järjestäjät antoivat meille liput myös International Music Summitiin, joka oli DJ-festivaali Eivissassa saman iltana. Mikäs siinä, kelpasi. Me maksettiin 49 euroa ja oikea hinta rantabileille ja festarille ois ollut 75 euroa. Kaiken kaikkiaan jäi kyllä sellainen fiilis varsinkin rantabileiden osalta että maksettiin aivan tyhjästä, koska paikalle ois päässyt paikallisbussilla ja rannalla sai olla omat juomat jos ei mennyt sisätiloihin. Meidän 49 euroon sisältyi 2 tunnin avoin baari, jossa oli aika huono juomavalikoima ja bussikyyti sinne mutta ei takaisin. Joten ne festariliput pelasti kaiken :D

Bora Bora Beach Club

Eivissa (Ibiza Town) yöllä festivaalialueelta kuvattuna

Alla vielä muutamia kuvia reissunpäältä.

Eivissa

Eivissa

Cafe del Mar Sant Antonissa, auringonlaskua ootellessa

Itse auringonlasku

Frozen yogurtia ekaa kertaa sitten New Yorkin, AH <3

Ibizasta voisi ehkä sanoa, että jos tykkäät briteistä, rantalomaturistirysistä, pelkästä auringonotosta ja bilettämisestä, niin Ibiza on sinun paikka. Itse olen alkanut profiloitumaan selkeästi enemmän reppureissaajaksi, joten tässä ehkä syy miksei tämä maailmankuulu bilemesta iskenyt aivan täysillä. Monet sisäänheittäjistä kertoivat, kuinka he olivat rakastuneet saareen saman tien ja tulleet aina vaan takaisin, joten kyllä siinä joillekin täytyy olla sitä jotain!