Sinne meni sekin puoli vuotta. Tätä kirjoittaessani olen viettänyt ja viikon Suomessa, välillä Muhoksella ja välillä Oulussa. Paluumatka meni varsin sujuvasti, paitsi Frankfurt-Hki -lento oli ratkaisevat 20 minuuttia myöhässä, enkä siis ehtinyt päivän viimeiseen Pendolinoon. Edessä olikin sitten piinaavat yhdeksän ja puoli tuntia yöjunassa... Onneksi saatoin jäädä aamulla Emmin kämpille nukkumaan, se kun on siinä kätevästi aseman lähellä.
Suomi on maistunut oikein mukavalta, on ollut ihana nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa. Ja mikä parasta, ainakin ensimmäisen viikon säät ovat olleet varsin lämpimät!
Viimeiset viikot Portossa menivät sukkelaan Ethanin kanssa pyöriessä, käytiin viinikellareissa sekä junalla Douro-joen yläjuoksulla katsomassa aluetta, jossa portviiniin käytettävät rypäleet kasvavat. Oli nättiä!
Sinänsä oli jo ihan mukava tulla Portosta kotiin, kun ei siellä enää hirveästi tuttuja ollut jäljellä. Olin ihan viimeisiä vaihtareita siellä, suurin osa oli jo lähtenyt kesä-heinäkuussa. Ei siis ollut enää yhtään sama asia käydä maanantaina Ribeiralla halvalla bissellä, kun ei siellä ollut tuttuja naamoja juuri laisinkaan.
Kotiin palattuani minua olivat vastassa Suomen päätähuimaavat hinnat. Ensimmäinen järkytys tapahtui heti Tikkurilassa, kun pulitin vedestä ja karkeista 4,70 euroa, seuraava kun näin paprikan kilohinnan Cittarissa. Portossa en raskinut ostaa punaista paprikaa, koska sen kilohinta oli yli kaksi euroa ja vihreän vain noin 1,60e/kg. No, täällähän huitelikin sitten paprikan kilohinnat yli neljässä eurossa. Jäi paprikat kauppaan. Luojan kiitos asun tulevan lukukauden ihan yliopiston kyljessä kiinni ja voin käydä siellä syömässä päivittäin, jäis muuten tämän tytön kasvikset syömättä.
Aiemmin olen aina väittänyt kaikille, että ei, ei Suomessa kaikki ole blondeja, enemmän meillä ehkä ruskeatukkaisia on! No, tämä on niiin suhteellista. Kun puoli vuotta tuli hengailtua tuolla tummatukkaisten seassa olen vihdoin ymmärtänyt, että kyllä se, mitä me täällä "vaaleanruskeaksi" kutsumme, on ihan blondi tukka. Meillä kun oli suuria erimielisyyksiä kämppisten kanssa siitä, mikä on blondi ja mikä ei. Mutta kyllä se vaan niin on, että suomalaisista suurin osa on hyvin vaaleita, eikä se blondi tarkoita pelkästään sitä vetyperoksidiblondia - joita muuten on huomattavan paljon katukuvassa ja se näyttää nyt minusta ihan hassulta. Onneksi itse olen nyt kasvattelemassa omaa väriä taas tilalle!! Olen kuitenkin varsin iloinen, että sulaudun jälleen massaan enkä ole kaikkien papparaisten tapitettavana lenkillä tai kaupassa... Vaikka kyllä siihenkin tottui.
Toinen juttu, jota kaipaan, on poskisuudelmat. Se saattaa äkkiseltään tuntua turhalta ja aikaavievältä joutavuudelta, mutta siinä saa niin mukavasti kontaktin tapaamiisi ihmisiin. Esimerkiksi jos joku liittyy seuraan, se ei jää huomiotta. Tietenkään tämä ei nyt päde suurissa joukoissa, mutta noin yleensä pusut olivat aina paikallaan, jos tapasit jonkun.
Kielestä sen verran, että kuusi kuukautta ei nyt tietenkään ole tarpeeksi pitkä aika kokonaan uuden kielen opettelemiseen, mutta kyllä multa lukeminen jotenkin sujuu. Sanavarasto ei ole kovin laaja, mikä vaikeuttaa erityisesti puhumista, kun ei vain osaa sanoa sitä mitä haluaisi. Myöskin jos ihmiset puhuvat todella nopeasti ja aksentilla, menee kaikki ohi. Mutta aika hyvin pysyin kuitenkin jutussa mukana jos muut puhuivat portugalia - en vaan sitten itse osannut sanoa mitään :D Omalla kohdalla onni potkaisi kämppisten muodossa, sillä monet vaihtareista oppivat tuskin sanaakaan portugalia, koska kukaan heidän kaveripiirissään ei sitä puhunut. Meillähän tytöt puhua papattivat portugaliksi jatkuvasti. Toisen puoli vuotta jos olisin siellä vielä viettänyt, olisi kielitaito varmasti paljon parempi - mutta mistä sitä tietää jos sitä vaikka päätyy joskus Brasiliaan töihin tms ;)
Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet tulevaa syksyä kohti, ja lähitulevaisuudessa häämöttääkin viimeisten kurssien suorittaminen sekä dippapaikan etsiminen. Tavoitteena olisi saada lopputyöpaikka tammikuusta alkaen, toivotaan että onni potkaisee ja paikka löytyy. Mitä luultavimmin teen dipan Suomessa, sillä täällä teekkareille maksetaan kohtuullista palkkaa diplomityöstä toisin kuin suurimmassa osassa muista maista. Sitten, kun on diplomi-insinöörin paperit kourassa, voidaan taas suunnata katseita kauemmaskin!
 |
| Régua ja Douro |
 |
| Régua |
 |
| Régua |
Kotiin palattuani minua olivat vastassa Suomen päätähuimaavat hinnat. Ensimmäinen järkytys tapahtui heti Tikkurilassa, kun pulitin vedestä ja karkeista 4,70 euroa, seuraava kun näin paprikan kilohinnan Cittarissa. Portossa en raskinut ostaa punaista paprikaa, koska sen kilohinta oli yli kaksi euroa ja vihreän vain noin 1,60e/kg. No, täällähän huitelikin sitten paprikan kilohinnat yli neljässä eurossa. Jäi paprikat kauppaan. Luojan kiitos asun tulevan lukukauden ihan yliopiston kyljessä kiinni ja voin käydä siellä syömässä päivittäin, jäis muuten tämän tytön kasvikset syömättä.
Aiemmin olen aina väittänyt kaikille, että ei, ei Suomessa kaikki ole blondeja, enemmän meillä ehkä ruskeatukkaisia on! No, tämä on niiin suhteellista. Kun puoli vuotta tuli hengailtua tuolla tummatukkaisten seassa olen vihdoin ymmärtänyt, että kyllä se, mitä me täällä "vaaleanruskeaksi" kutsumme, on ihan blondi tukka. Meillä kun oli suuria erimielisyyksiä kämppisten kanssa siitä, mikä on blondi ja mikä ei. Mutta kyllä se vaan niin on, että suomalaisista suurin osa on hyvin vaaleita, eikä se blondi tarkoita pelkästään sitä vetyperoksidiblondia - joita muuten on huomattavan paljon katukuvassa ja se näyttää nyt minusta ihan hassulta. Onneksi itse olen nyt kasvattelemassa omaa väriä taas tilalle!! Olen kuitenkin varsin iloinen, että sulaudun jälleen massaan enkä ole kaikkien papparaisten tapitettavana lenkillä tai kaupassa... Vaikka kyllä siihenkin tottui.
Toinen juttu, jota kaipaan, on poskisuudelmat. Se saattaa äkkiseltään tuntua turhalta ja aikaavievältä joutavuudelta, mutta siinä saa niin mukavasti kontaktin tapaamiisi ihmisiin. Esimerkiksi jos joku liittyy seuraan, se ei jää huomiotta. Tietenkään tämä ei nyt päde suurissa joukoissa, mutta noin yleensä pusut olivat aina paikallaan, jos tapasit jonkun.
Kielestä sen verran, että kuusi kuukautta ei nyt tietenkään ole tarpeeksi pitkä aika kokonaan uuden kielen opettelemiseen, mutta kyllä multa lukeminen jotenkin sujuu. Sanavarasto ei ole kovin laaja, mikä vaikeuttaa erityisesti puhumista, kun ei vain osaa sanoa sitä mitä haluaisi. Myöskin jos ihmiset puhuvat todella nopeasti ja aksentilla, menee kaikki ohi. Mutta aika hyvin pysyin kuitenkin jutussa mukana jos muut puhuivat portugalia - en vaan sitten itse osannut sanoa mitään :D Omalla kohdalla onni potkaisi kämppisten muodossa, sillä monet vaihtareista oppivat tuskin sanaakaan portugalia, koska kukaan heidän kaveripiirissään ei sitä puhunut. Meillähän tytöt puhua papattivat portugaliksi jatkuvasti. Toisen puoli vuotta jos olisin siellä vielä viettänyt, olisi kielitaito varmasti paljon parempi - mutta mistä sitä tietää jos sitä vaikka päätyy joskus Brasiliaan töihin tms ;)
Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet tulevaa syksyä kohti, ja lähitulevaisuudessa häämöttääkin viimeisten kurssien suorittaminen sekä dippapaikan etsiminen. Tavoitteena olisi saada lopputyöpaikka tammikuusta alkaen, toivotaan että onni potkaisee ja paikka löytyy. Mitä luultavimmin teen dipan Suomessa, sillä täällä teekkareille maksetaan kohtuullista palkkaa diplomityöstä toisin kuin suurimmassa osassa muista maista. Sitten, kun on diplomi-insinöörin paperit kourassa, voidaan taas suunnata katseita kauemmaskin!
